torstai 30. huhtikuuta 2009

Noniin

Nyt olen osallistunut Vuoden Lemmikki-kilpailuun!

lauantai 25. huhtikuuta 2009


*miau*


Kesä tekee tuloaan. On ollut lämpimiä päiviä, olen ulkoillut jo kahtena päivänä peräkkäin! ja eilen minulla oli perhosia vatsassa, kirjaimellisesti! Metsästyskausikin on siis jo julistettu alkaneeksi. Mietin että pitäisikö mennä kirjastoon, ja lainata perhoskirjoja? hmm? tulin kuitenkin siihen tulokseen että ei siitä mitään hyötyä ole, niissähän selitetään kaikki perhosista hyvin tarkaan yhtä seikkaa lukuunottamatta, niissä ei nimittäin mainita mitään kokkausohjeita, saati vertailla eri perhosten makuja. Hmph. Ainiin! ja minusta tehdään sarjakuvaa! pian valloitan koko maailman sen avulla! minusta tulee kuuluisa! kissa vieköön, siitä tulee jännää.


On hieman sellainen kutina hännänpäässä, että tästä tulee paras kesä pitkään aikaan!

...Siis ellei se pieni karvapallo sotke suunnitelmiani. Tuskinpa kuitenkaan. Odotan sitäkin ihan häntä solmussa, saa nähdä miten käy.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Nemo 6vko



Tässäpä on Nemo nyt 6 vko.

On se vaan aika söpö. :)

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Kevättä tassuissa




Nyt on niin kevättä kuin olla saattaa, niin että ihan viiksikarvoissakin värisee! Joudun vahtaamaan ikkunan edessä melkein päiväni jokaiset vapaatunnit bongaamassa lintuja. Kyllä sitä hommaa riittääkin, ja tekemistä, vaikka kotiväki väittääkin etten mitään muuta nykyisin tee, kuin laiskottelen ja nukun. No, minähän olen KISSA!
Tehtiin tässä kevätsiivousta, pestiin lattioita ja minä juoksin mopin perässä!
Sitten laitettiin parveketta hieman kesäkuntoon. Tuotiin sohvaan pehmusteet, ja minä kipusin heti siihen istumaan. Tosin oli kyllä kivempi istua ikkunan välissä kun se oli kokonaan auki.


Olen käynyt ahkerasti ulkona. Jo 2 kertaa tällä viikolla. Ihan liikaa oli kaikkia hajuja, ja ääniä, hieman pelotti se koko homma. Mutta sitten innostuin jahtaamaan kärpästä!!!
Kuulemma pitäisi käydä pian pistämässä eläinlääkärissä piikki, mikä suojaa pöpöiltä ja sellaisilta..
Murren emäntä toi meille tänään kissanruohoa. Olin ihan pallona, kauhean iso ruohopuska, minähän mahdun sinne poikittain rötköttämään! Mutta tosi kiva, saan taas pureskella huoletta ruohoa :) MIJAU!
Niin, aika keväisissä merkeissä siis mennään, toivottavasti tulee taas lämpimiä päiviä, jotta pääsisin ottamaan hieman aurinkoa tuonne ulos ja parvekkeellekin.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Nemo 5vko

Tässä tuo pallero sitten on.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Omppuja omppuja

video

Voihan kissanviikset!
Tänään sain kiinnostavan yllätyksen! Kisumumman kauppakassista löytyy aina kaikkea kivaa, mutta tänään oli varsin kiva yllätys. Omenat. Minä niiiiiin tykkään niistä! :) Ja mikä muovipussi, se kun niin rapisee kivasti. Suorastaan kutsui minut hyökkäämään kimppuun! Pureskelin omppuja ihan kissana, ja tykkäsin kauheasti sen korresta! Säästivät minullekkin yhden, ja nyt siinä on ihanat kissankynnen jäljet... Minun, minun ja minun!!!

Vipinää tassuihin!

Hei taas,

Tänään taas mietin sitä toista kissaa. Nuo ihmiset ovat varmasti aivan riemuissaan kun sellainen pieni karvapallo tulee tänne, ja ravaa ympäriinsä kuin mikäkin pikkukissa. Enkö minä sitten enään ole sellainen söpö pieni kissa? Pyh! päätin näyttää, että kyllä minäkin osaan olla pentu. Niinpä pistän vipinää tassuihin ja pingoin ympäri asuntoa. Keittiö-eteinen-olohuone-keittiö -kahdessa sekunnissa! VIUH! ....sen lisäksi kaadoin vettä pöydälle ja riehuin sohvalla. Enköhän tehnyt ihmiset tyytyväisiksi? Kaiken tämän miellyttämisen jälkeen väsyin suuresti, ja päätin mennä torkuille. Ja nyt menen uudestaan.


Olkaa kissoiksi,

Eva