sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Tiikerin talviunet...

*purrr*


Noh, kuten varmasti kaikki olette tietoisia, niin talvi on tulossa. Pakkasta, lunta, jäätä, loskaa, lunta ja lisää lunta ja kylmää. Minä en pienenä tiikerinä ole koskaan aiemmin kokenut talvea. Ja ensimmäinen syksyni on ollut lievä pettymys. Joten, jos talvi ikäänkuin "jatkaa" syksyä, en näe mitään syytä viettää sitä. Olen harkinnut talviunien nukkumista. Näin luonto-ohjelmasta että esim. karhut tekevät niin. Ehkä tiikeritkin tekisivät, jos siellä olisi tälläisia talvia.

Mutta tämä kylmä ei-kissanilma, ei ole ainoa syy tähän päätökseen. Kylmenevän ilmaston takia, olemme viimeaikoina Evan kanssa mussuttaneet kissanruokaa extra-reippaasti, jottei olisi niin kylmä olla. Ja nyt meille ilmoitetaan että nyt alkaa paasto. Paasto! meille kissoille siis. Siis voi pallo! Evalle se varmasti tekee hyvää, koska hän nyt on muutamia lisäkiloja saanutkin, mutta ei minulle! Olenhan vasta pieni kis.. tiikerinpentu! kasvavassa iässä ja kaikkea! hmph.

Muttaniin. Kaiken tämän takia, olen siis päättänyt, että huomenna iltapäivällä menen vilttini kanssa pahvilaatikon perälle tuhisemaan. Tuhisen pitkään, ja herään vasta sitten kun aurinko paistaa, linnut laulavat, ja kulhoni täyttyy mitä maittavimmilla kissanruuilla ja saan välipalaa myös.

*miuh*

-Nemo

P.S: saattaa kuitenkin olla, että nälkä vie voiton muutaman tunnin kuluttua, ja herään syömään. Päättäen talviunet siihen paikkaan. Jos näin käy, aion ottaa talvesta kaiken irti, vaikka se vaikuttaakin kovin vastenmieliseltä vuodenajalta. Mutta ainakin siihen sisältyy joulu! :)

1 kommentti:

  1. Epäilenpä, ettet malttaisi kovinkaan kauaa nukkua talviunia, ja usko tai älä, talvikin voi olla kiinnostava.

    VastaaPoista

Jätä tassunjälkesi!