Viikon kuva

Näin meillä maanantaina!!

Nemo Vauhtiviiru raportoi.

*purrr*

Noniin. Paljon on tapahtunut sitten viime Tassutellen -merkintäni, niin paljon etten ole ehtinyt kirjoitella. Olen ollut laiska, tai touhukas, miten vaan. Jokatapauksessa tylsää minulla ei ole täällä ollut, ja tekemistä riittää mielin määrin.

Oli aika jännät paikat muutama päivä sitten, kun Evaa lähdettiin viemään eläinlääkäriin. Ei siinä mitään, mutta minun piti jäädä yksin kotiin. Yksin! ensimmäistä kertaa! siis ihan yksin, ei edes kisumumma käynyt. Muttaniin, siis yksin kotiin, minä. Ja useaksi kissatunniksi! oivoi... Noh, kun ihmiset ja Eva lähtivät, olin hetken aivan hermona, mitä tehdä? minne mennä? mitä syödä? ...Mutta päätin ajatella kuin tiikeri! ja selvisin hienosti. Ensiksi kävin nukkumaan, menin pienelle kerälle koppaani ja tuhisin siinä ainakin tunnin. Herättyäni huomasin yhä olevani yksin. Päätin mennä hieman tankkaamaan, jos murtovaras iskee, niin on parasta olla valmiina. Mussutin omat ruokani, ja vähän Evankin, ja sitten putsasin pöydän murusista ja join vettä. Kaikki oli hyvin. Liian hyvin! ...Hetken asiaa mietittyäni, tulin siihen tulokseen että vaaniminen on ainoa tapa edetä. Hiippailen ympäriinsä kuin mikäkin ninjakissa, ja yllätän viholliset kaamealla tassuhyökkäyksellä ennen kuin ehtivät sanoa "KISSA!". Niin. Hieman jännittyneenä, lähdin liikkeelle. Hitaasti tassuilin olohuonetta kohti. Pysähdyin kulmaan, ja aikani nuuhkittua tulin siihen tulokseen että huone oli turvallinen. Toistin operaation muille huoneille, ja koko asunnolle 2 kertaa. Olin tyytyväinen tulokseen, ja palkitsin itseni syömällä kuivaruokaa. Menin jälleen nukkumaan. Leikin pallolla, ja sitten Eva ja kumppanit jo saapuivatkin! *pur purr* ...Eva oli saanut uutta kuivaruokaa jota minä en sitten saanut syödä! ja sekös otti päähän. Revin verhoja kostoksi. Mutta muuten loppupäivä meni tuttuun tapaan kissaillessa.

Seuraavana päivä sitten sainkin yllätyksen! Minulle ostettiin ISO SÄKKI kallista royal canin -kissanpenturuokaa! voihan viuhka! olin niin onnellinen, ja pelkkä tuoksu tuntui täyttävän masuni. Loppupäivä menikin sitten enemmän tai vähemmän syödessä! *mums mums*

Ja nyt taisin haistaa pizzan. Minun reviirilläni! Täytyy lähteä saalistamaan!

*purrr*

Kissakuulumisia

Syksyiset terveiset täältä Vantaalta.
Viime päivät on olleet sateisia, ja on tullut tavallista enemmän laiskoteltua.
Aikovat muka kasata jonkun lipaston, mutta minä pistin asiat mullin mallin. Kuten kuvasta näkyy, yksi koottavan lipaston laatikoista on uusi lempipaikkani nukkua!
Minulle kuuluu myös hieman huonoja uutisia. Kun olen viime aikoina lirautellut vääriin paikkoihin, isäntäväki päätti sitten viedä minut lääkäriin tutkittavaksi, koska kuulemma sellainen ei ole normaalia. No, ensinnäkin täytyy sanoa, että oli todella kamalaa joutua matkustamaan bussilla! Ja kakkasin boksiini ensimmäisten 2 min aikana. Isäntäväki tykkäsi. Kuulin sellaista voivottelua, että "onneksi se tapahtui nyt, ettei bussissa!" Jäkäjäkä..
Onneksi sentään ei tarvinnut kävellä, vaan minua kannettiin. Oli kylmä sää ulkona, ja emäntä antoi oman villapaitansa minun kantokoppaani, jottei minulle tulisi kylmä. Mutta sitten pissasin siihenkin. Niin.

No, lääkärissä sitten minulta otettiin pissanäyte, ja siitä todettiin minulla olevan kova tulehdus, ja pH-arvojen katsottiin olevan todella korkealla. Minulla epäiltiin myös olevan sokeritauti, mutta minulla on liian hyvä turkki sellaista sairastavalle, sanoi lääkäri. Minut punnittiin, painan 3,7 kg. Pakko myöntää, että on sitä tullut syötyä aika paljon tässä viime vuoden aikana. Yksi paheistani - syöminen. Kuivaruoka on niiiin hyvää!
Minulle annettiin myös kaksi piikkiä niskaan. En edes tiedä, mitä kaikkea se sisälsi, mutta onneksi ei sentään sattunut. Sitten tutkimukset oli tehty, ja pääsin takaisin omaan boksiini, voi rakas boksini! Se tietää aina sitä, että lähdetään kotiin. Näytti kuulemma siltä, että tautini on synnynnäinen virtsatievaiva. No sain antibioottikuurin, ja jotakin uutta eläinlääkärin suosittelemaa virtsatie-vaivoista kärsiville kissoille.
Sitten alkoi hilpeä matka takaisin kotiin. n. 5km täytyi kävellä bussipysäkille "muka painavan" boksini kanssa. Matka otti kovasti isäntäväen hermoille, bussi oli täynnä ym kamalaa.
Mutta minä otin rennosti, ja pistin kehiin pienet nokoset.
Kotona jouduin pesulle -- YÄK, mutta lohdutukseksi sain erityistä emännän huolenpitoa ja huomiota, ja paljon hyvää ruokaa! :)

Nyt oloni on jo paljon parempi. Tuledus on mennyt ohi, ja nyt saan syödä huippuhyvää ruokaakin! :) On muka kallista.
Tuo Nemokin rupesi nyrpyttämään nenäänsä omalle kuivaruualleen, ja halusi syödä minun kulhostani. Eipä käynytkään! Emäntä sitten lupasi ostaa pikkuiselle uutta superhyvää penturuokaa. Nyt sekin syö innolla.

Mutta nyt on taas ruoka-aika, tassuttelenpa tästä nyt syömään.