sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Kissakuulumisia


Räytymispäivää...


Tiikerin päiväunet


Eva löhöää


Pesuhetki


Pääsimme taas reissaamaan Jennin kanssa, ja matkasimme ihanaan Roihuvuoreen. Saimme autokyydin, se hieman ehkä pelotti Evaa. Poikkesimme matkalla Sopulitien eläinlääkäriasemalle, johon Nemo vietiin leikattavaksi - ei siis tule saamaan pentuja :(
Höh.
Nemo oli tokkurainen monen monta tuntia, nukkui boksissaan vaan. Leikkaus oli klo 11 aamupäivällä, ja Nemo heräili joskus 14.30 maissa, ei silloin vielä pystynyt kävelemään ja pissasi alleen, joten hänet sitten laitettiin takaisin boksiin nukkumaan. Eva murisi hieman Nemolle kun siinä oli oudot hajut. Siitä sitten joskus klo 17 aikoihin jo pysyi tolpillaan ja hieman ruokakin maittoi. Latz Marinades herkkua!
Ja tämä huone on niin ihana! :) Paljon tasoja jossa voi kiipeillä ja harjoitella tasapainoilua.
Ja aivan ihana parvi, jossa on tilaa nukkua niin Nemon, Evan kuin Jenninkin!
Tulimme jo tänne jo perjantaina kyläilemään ja lähdemme sitten kotia kohti joskus tiistain korvilla. Markuksella ja Jukulla on varmasti ollut antoisat hetket kahdenkesken, kun ollaan me tytöt oltu reissussa.
Meille on täällä tarjoiltu herkkuja - kermavaahtoa! Äitienpäiväkakusta.
Ja leikitettykin meitä on, ja ihailijoita käy oven takana aivan yhtenään. Me olemmekin täällä kuin Aristokatteja! :) Meille soitetaan klassista musiikkia, ja turkkia hoidetaan, ja meitä hemmotellaan kaikenlaisilla herkuilla. Olemme toisinsanoen vaan rentoutuneet ja löhönneet täällä kissahuoneessa. Tuo Roope-koira haluaisi tulla tutustumaan, mutta me vähän sähistään sille. Tosin, se on kyllä ihan kiva koira :) vinkuu, kun ei pääse muiden mukana meidän huoneeseen. Ja sitten se käy aina nuuhkimassa ovenraosta meidän hajuja, ja ihmettelee.

1 kommentti:

  1. Voi, miten siel ollaan NIIN Aristokatteina. Ihanan laiskoja kuvia, ja Eva hoitaa Nemoa. Hienoa, että leikkaus meni hyvin.Mutta mahtuukos Jenni tuonne sänkyyn viellä?? :)

    VastaaPoista

Jätä tassunjälkesi!