Puoliksi Maine Coon, puoliksi Brittiläinen

Voi voih, toisaalta onneksi Nemo ei ole pitkäkarvainen - ah sitä karvan määrää! Nemoa harjailen silloin tällöin, tai silloin jos näyttää lähtevän normaalisti enemmän karvaa. Nyt taitaa kyllä olla kissoilla karvanlähtöaika. Minulla on kaverina kaksi pitkäkarvaisen kissan omistajaa. Niiden karvoja on joka paikassa, ruuassa, huonekaluissa, vaatteissa, silmissä.. Toisaalta se niiden karvojen kanssa häärääminen koko ajan on varmasti raivostuttavaa. Tarvisi sadoittain teippirullia saamaan vaatteet näyttämään taas puhtailta, eikä näyttäisi siltä, kuin vaatteesi kasvattaisi oman karvoituksen.
Mutta jossain vaiheessa sitä ei enää jaksa. Ihan sama, jos vaatteet on kokonaan kissankarvoissa - ne olisi teippirullaamisen jälkeen kuitenkin hetkessä taas karvoissa. :P

Nemo on näiden kahden rodun yhdistelmä - vahinkopentuna syntynyt. Kasvattaja kasvatti brittiläisiä kisuja :)



Haluaisin itselleni Maine Coonin. Minusta ne on aivan ihania - sellaisia isoja möhkäleitä! Mutta sellaisella kissalla tarvitsisi olla isompi reviiri, että ehkä sen hankinta taitaa pitkittyä.



Mutta sitten itse Pötköön, eli Nemoon, eli Pötkö-Tiikeriin, Pötkis, eli BrittiCooni :)
Nemolla taitaa mennä lujemmin, kuin koskaan. Tietty yksinäisyys on sosiaalisen kissan yksi turhautumisen ja huomionhaun takana. Siispä Nemo usein tassuttelee ja seuraa meidän ihmisten puuhasteluja ja tekemisiä. Nemon yhdeksi lempileluksi on mainittava tämä kuvassa näkyvä oranssi Flip-Flop langasta virkattu narunpätkä. Sen perässä on ihan mahtava juoksennella, ja ryntäillä, ja sitä on ihana vaania rapinatunnelista. Välillä Nemon täytyy omia naru ihan itselleen, ja kiikuttaa se syömään. Näin se tekee, kuten kuvassa näkyy; vie sen sananmukaisesti syömään. Se jättää narun kuppiin.


Nemo rakastaa lankakeriä ja muovipusseja. Muovipussien päällä on niin ihana nukkua, kun ne lämmittää niin mukavasti. Lisäksi lankakerien kiemurtelua on kiva katsella ja vahtia. Välillä otetaan vähän tassulla kiinni, jos näyttää siltä että narut kiemurtelee liian holtittomasti.



Nemo on saanut hieman talviläskiä turkkinsa alle, eikä kylmyys haittaa vaikka ikkunan alla katselisi viimassa ulos. Nykyisin kelpaa ainoastaan pussiruoaksi Latzin joku tietty maku. Olisko ollut naudanliha kastikkeella. Kuivaruokaa vedetään silloin tällöin. Olisiko ihanaa olla kissa? Saisi vaan laiskotella päivät pitkät, nukkua, välillä leikkiä ja syödä hyvin.. Kaiken lisäksi paljon hellyyttä ja rapsutuksia ja huomionosoituksia. ;)

Luminen Helsinki

Oli pakko ottaa mukaan kamera aamulla, kun lähdettiin Roopen kanssa ulos. Eilen illalla alkoi hiljaa satamaan lunta, ja sitä satoi yötä myöten. Ihanaa, kun ei ollut enää niin pimeää ulkona, kun lumi heijastaa valoa. Puut olivat kuin kuorrutettu sokerilla. Mutta ei siinä menossa ja melskeessä ehdi paljoa ihailemaan maisemia - ilmeisesti nyt on nartuilla juoksut, tai jotain, ja Roope ei meinaa pysyä housuissaan, ei millään jaksaisi odottaa ulospääsyä. Ja heti kun päästään ulko-ovesta; eikun nenä maahan vaan ja menoks! Jokaiset tassunjäljet tulee haistella, siis tarkoitan joka ikinen. Joko mennään kauheeta vauhtia, tai sitten jumitetaan ja nuollaan hangesta toisten koirien kusta. YÖK. Ja sitten saa nojata koko painollaan eteenpäin, että saisi koiran liikkeelle.
Tosi hankala kuvata Roopea - aina kun ottaa kameran eteen, ja "asettelee" koiran paikoilleen, niin pää vaan pyörii ja aina jossakin muualla on jotakin paljon mielenkiintoisempaa katsottavaa. Kyllä nyt ainakin pari hyvää kuvaa sain napattua. :)

Tietysti myös lumessä möyhääminen kuuluu talviriemuihin! :)

Päästiin rannalle, ja siellähän sitten kalliolta näkyi lahdelmalle. Se näytti olevan jäässä, mutta pari hullua siellä käveli.. Eiköhän tuo ole aika vaarallista kävellä siellä vielä - ainakin täällä on lehdissäkin varoiteltu ihmisiä menemästä vielä jäälle.







Eilen aamulenkillä meitä vastaan käveli joku vanhempi mieshenkilö. Pysähtyi sitten meidän eteemme, ja alkoi vanhusten tavoin jutella kauheasti. Roope ihmetteli, hieman haisteli ja varoitteli haukullaan miestä. Roope sitten tuli meidän eteemme suojelevasti, ja jatkoi haukkumistaan. Mies ei ollut moksiskaan ja vaan höpötteli.
Kun siitä lähdimme jatkamaan kävelyämme menosuuntaanpäin, tämä kyseinen vanhus lähti kulkemaan meidän perässä. Jutteli vaan kovasti ja käveli suuntaan, mistä hän oli tullut. Roope ei kovasti tykännyt, ja varmisti väkisin että siskoni tuli perässä. Nopeutimme hieman vauhtia, mutta vanhus vaan jatkoi seuraamistamme. Se oli outoa. Hän selitti hiihtämisestä ja eläkeläisten eduista ym.
Kyllä ymmärrän, jos ihminen on yksinäinen ja kaipaa juttuseuraa, mutta kyllä nyt joku raja täytyy olla. Jonkun matkan jälkeen mies jäi jälkeen.. Omituista. Kerrassaan.

Koiruuden joulu

Roopen seitsemäs joulu on takana, ja tässä pari kuvaa siitä, miten hän vietti joulunsa ;) Roope on aina tykännyt avata itse omat pakettinsa - ihan pienestä pitäen. Se nuuskuttaminen, ja paperin repiminen on niin kovin jännää ja mielenkiintoista. Toistenkin lahjojen avaaminen on mielipuuhia, jos siihen saa luvan. Yleensä kyllä saakin! Parhainta on katsella sitä, miten koira nauttii yhdessäolosta, ja on mukana menossa ja touhussa muiden mukana. Onneksi se ei ole koskaan mennyt itsekseen hakemaan kuusen alta lahjoja ja ruvennut omin päin availemaan kenen tahansa paketteja, vaan Roope on aina kiltisti odottanut että paketit tuodaan sen eteen. Jos ei ole vielä jaettu kaikille paketteja, Roope käy itsekseen tutkimassa jokaisen pakettikasaa ja nuuhkuttaa ja tökkii kuonollaan. Varmaan koettaa arvella, mitä paketti sisältää - jos siellä olisi ruokaa.





Kun minäkin tulin käymään joulun jälkeen, avattiin Roopen kanssa yhdessä pakettini. Sitä ei tarvinnut edes kovinkaan houkutella toimintaan mukaan, vaan tiesi mistä oli kysymys. Tuossa mukissa oli ilmeisesti jotakin hyvin mielenkiintoisia hajuja - vaikka sisälsi vain teepusseja ja suklaata.

Roope taisi tykätä ihanasta koira yöpaitulista, jonka sain. ;)

Roope sai joululahjaksi ensimmäisen sadetakkinsa :)

Tapanin päivänä kävimme ulkoilualueella, meren rannalla. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, silti lumesta ei näkynyt jälkeäkään. Roopella on iso punainen narullinen fleksi, jossa on ainakin 5metriä narua, joten uiminenkin onnistui (tai oikeastaan kahlaaminen - oli sää kuin sää, Roope haluaa välttämättä kahlata). Ulkoilualueella koirien pitäminen vapaana oli kiellettyä, ja tuskin oltais muutenkaan uskallettu pitää sitä vapaana, sillä on oma tahto mennä ja köpötellä miten haluaa. Joskus se pysyy tarpeeksi lähettyvillä, ettei tarvitse huolestua sen pinkovan jonkun jäniksen perään pöheikköön. Näinkin yleensä vain Sipoon metsässä.

Uusi vuosi - ja lemmikit

^ Googlen kuvamateriaalia ^

Huhhuh, huomenta vaan kaikille.

Eilen oli niin rajut pippalot, että tänään tuli väkisinkin vähän nukuttua..
Toivottavasti kaikilla karvaisilla ja karvattomilla oli mukava ja hieman rauhallisempi uuden vuoden vaihde, kuin minulla. Itse aloitin juhlimisen jo hyvissä ajoin, kuuden aikoihin illalla. Vetelin ensin hieman ruokaa ja jälkiruuaksi herkkunappeja. Hetken sulateltuani pöperöitä, alkoi raju kissaralliajo. Sehän siis tarkoittaa mm. kissaparkouria ja huiman korkeita hyppyjä. Toiset saivat väistyä tieltäni, kaikki talon neliöt olivat minun käytössäni. Vain katto ja seinät olivat rajana. Jenni heitteli minulle rapinahiiriä, ja pompin innoissani niiden perässä. Mutta mikään ei voita sitä, kun leluhiiri sujautetaan maton alle! Siitä riittää iloa ja leikkimistä pitkän aikaa. Joskus Jenni teki mattoon pienen tunnelin, niin että sieltä mahtui vierittämään pientä palloa. Minä istuin maton toisessa päässä siellä missä tunnelin pääty oli, ja Jenni istui tunnelin etupäässä. Sitten sitä palloa yritettiin vierittää tunnelia pitkin ja minä olin vaanimassa toisessa päässä ja tökkäsin tassuillani pallon takaisin Jennille - näin riitti iloa pitkän pitkän aikaa.

Ilotulitteet eivät minua hetkauttaneet - vai miksikä nuo ihmiset niitä kutsuvat. Ikkunasta näin parit isot paukkeet.. Vaikka kovin kovaäänisiä ja kauniita ovatkin, taitavat olla väärissä käsissä hieman vaarallisia. Esimerkiksi taajama-alueella ei lain mukaan saisi edes ampua raketteja. Minä kyllä tiedän, olenhan Tiikeri.

Ja VOI tuota roskan määrää, mitä ihmiset jälkeensä jättävät! Jennikin ihmetteli kotiin tullessaan, miten neljä isoa mustaa tikkua oli isketty siistiin riviin hankeen - kukaan ei kuitenkaan viitsinyt laittaa niitä roskiin käytön jälkeen, vaikka olivat kolmen metrin päässä itse roskapöntöstä.

Toivottavasti ihmiset muistivat lemmikkejään näin uuden vuoden vaihteessa. Nimittäin moni lemmikki pelkää kuollakseen omituista ja äänekästä pauketta. Tiikerin tietojeni mukaan, jotkut koirat esimerkiksi joutuvat syömään rauhoittavia lääkkeitä selvitäkseen uuden vuoden stressaavasta tilanteesta. Eipä käy kateeksi sellainen. Onneksi olen kissa.

Kun isäntäväki tuli eilen kotiin joskus ennen kello 01, olin nukkumassa. Onneksi oli kaikki ikkunat kiinni, niin ei kuulunut tuo mahdoton pauke sisälle niin kovaa, vaikka ihan tuossa pihapiirissä jotkut ipanat räiskyttelivätkin jotain pahuksen papatteja.

Onneksi pääsin illalla Jennin syliin nukkumaan. Kehräsin levollisena itseni uneen.

- Nemo Vauhtiviiru

--------------------------------------

Täytyy tähän vielä kommenttia aiheesta laittaa, nyt kun Nemo poistui tietokoneen äärestä. :)

Meidän Roopen ensimmäinen uusi vuosi meni ollessa sisällä. Katselimme vain ikkunoista ja parvekkeelta räiskyviä raketteja. Ensimmäisten rakettien paukkeet hieman pelästyttivät Roopea - hän meni sohvan ja sohvapöydän väliin hämmästelemään omituista ja epätavallista pauketta. Moni tuli lastensa kanssa takapihamme isolle pellolle ampumaan raketteja. (Räiske oli siis todella lähellä) Olimme kaikki muuten normaalisti, emme reagoineet lisäämällä pelkoa Roopeen. Kun hän tuli meidän luoksemme kuin kysymään

"Mitä ihmettä tuo omituinen ja äänekäs pauke on tuolla ulkona? Pitääkö sitä pelätä?",

sanoimme vaan, ettei ole "mitään hätää." Ja kun hän tuli hakemaan meistä turvaa, annoimme sitä. Rapsuttelimme, mutta pidimme normaalin mielentilan. Kuin olisi ollut mikä tahansa päivä. Jatkoimme normaaleja askareita.

Vietimme sisällä kovimman paukkeen ajan, ja veimme Roopen sen jälkeen pienelle pissalenkille. Kun jossain joku ampui jonkun ison raketin joka räiskähti isona taivalle, Roope alkoi vetämään sitä kohti ja haukkui. Ei näyttänyt pelkäävän, halusi näköjään päästä paimentamaan.

Seuraavat uudet vuodet meni helposti. Roope ei pelännyt ja olotilakin oli suht normaali. Lähdimme suurimman paukkeen ajaksi sellaiseen paikkaan, jossa ei ollut muita lähistöllä. Sellainen löytyi meren rannasta hieman kauempaa. Meillä oli mukana kaksi isoa rakettia, ja niihin Roope suhtautui oikeastaan aika hyvin. Seisoskelimme kauempana, kun iskä sytytti raketin sytytyslangan. Kun se alkoi kipinöidä ja sähistä, iskä juoksi meidän luokse ja Roope oli repeytyä housuistaan. Hän haukkui ja veti ja häntä huiskui, ja kun raketti singahti taivaalle räiskähtäen, Roopen haukunta muuttui möreämmäksi ja hän hyppi takajaloillaan :D Niin innostunut oli meininki, että meitä vain nauratti.

Siitä lähtien uudet vuodet on olleet suht samanlaisia. Roope täytti viime kesänä 7- vuotta ja on jo kokenut konkari rakettien räiskynnän suhteen. Hän tietää, ettei tarvitse pelätä eikä ole uhkaa, että tarvitsisi paimentaa ja vahtia ja suojella muita laumanjäseniä.

Nemon kanssa uudet vuodet on menneet hyvin. Pienempänä se pelkäsi pauketta ja vietti suuremman osan paukkeen ajasta Evan kanssa sängyn alla. Jos lähdimme johonkin kahdestaan Markuksen kanssa, laitoimme kaikki ikkunat kiinni, jotta pauke ei olisi niin kova. Kerran oli sälekaihtimet ja verhotkin ikkunan edessä.

Viime vuoden pauke meni hyvin. Kissat ei reagoinut mitenkään. :) Tänäkin vuonna rauha vallitsi täällä sisätiloissa, vaikka Nemolla olikin iltaa myöten kauhea spurtti päällä. Sellaisten spurttien jälkeen onkin hyvä mennä nukkumaan omaan pahvilaatikkoon.

Hauskaa uuden vuoden alkua kaikille Tassutellen- lukijoille! :)

Talvi ja vuosi 2012 alkaa pian...

Hei kaikki karvaisten kaverit!

Pahoitteluni, että olen näin laiskana jaksanut bloggailla. Mutta syksi voisin mainita, että tässä on ollut kaikenlaista, enkä ole jaksanut istua tässä näpyttelemässä. Laiskuus, se on se kissan parhain tekosyy.

Minulla on myös ollut mielessä päivittää ulkoasua tänne ym. kissatavaraa. Mutta aikanaan sekin.
Kerronpa hieman kuulumisiani tämän puolen vuoden tauon jälkeen :)

Olen viettänyt paljon aikaa täällä isommassa asunnossa, missä Markus asustaa. Täällä on paljon kivoja piiloja, parhaimpia on suihkukaappi, ja hyvin mahtuu myös patjan taakse. Sängynalus on jo niin nähty juttu, mutta kyllä sekin pahimmassa tapauksessa kelpaa. Täällä on käynyt porukkaa kylässä, ja olen käyttänyt sängynalusta silloin piilopaikkana, josta sitten hiivin kuin tiikeri haistelemaan tulokkaan kenkiä tai laukkua eteiseen. Ja jos vieras sattuu minua kiinnostamaan, tassuilen häntä tervehtimään olohuoneen puolelle. Muuten yleensä jatkan omia touhujani, kuten nukkumista, nukkumista tai syömistä.
Mutta välillä täytyy myös treenata, ettei täysin vatsamakkarat pääse valloilleen. Niinpä olen pinkonut aamupäivisin leluhiirten perässä, ja paras leikki on se, kun joku heittää minulle palloa, ja minä juoksen ihan kissana sen perässä. Kissaohjustorpedo.

Olen syönyt viimeaikoina Latzin pussiruokia, ja erittäin maittaviksi on todettu myös Gourmet- ateriat. :) Tietysti vetelen myös kuivaraksuja, Purina One- merkkisiä. Ne ovat herkkua.


Nyt on juuri juhlittu koko vuoden hauskinta juhlaa, nimittäin Joulua!
Tiedättekö, miksi se on paras juhla?? No tietenkin siksi, koska silloin on olohuone täynnä lahjapaperia! Siellä on niin hulppeaa rapistella niiden seassa, ja vaania varomattomia ohikulkijoita. Lisäksi sinne paperimereen on kiva käpertyä nukkumaan vaikka päiväunia. (Sitähän me kissat harrastamme monta tuntia päivässä)


Toki olen myös saanut kinkkua maistella, ja varsinkin kalaa. Kalaaa. Voisin syödä lohta vaikka kuinka. :) Täällä sisällä tuoksuu myös kolme hassunmuotoista kukkaa, hyasintti taitaa olla. Niistä kasvaa hassuja vaaleita karvoja mullasta ylöspäin, ja niitä on hauska nakertaa.

Tämä on sitten itsessään jo varsin oiva kuva. Stephen Kingin kirja "Uinu, uinu, Lemmikkini" ;)
Tästä on hyvä jatkaa kissailua. Nyt poistun tästä takaisin nukkumaan.

- Nemo Vauhtiviiru

Kissakuulumisia

Voi näitä kuumia kesäpäiviä. Päivät menee siinä, että vaan löhöää jossain kuin mikäkin laiska kissa, tyytyväisen näköisenä. Onneksi ruokapalvelu pelaa. Sheba ei vaan jostain kumman syystä maistu. Karvaakin lähtee ihan hirveästi, joka päivä täytyy kestää harjaamista!

Lempipuuhiani näin kuumina päivinä ovat:

- jäätelön syöminen (lautaselta nuoltuna)
- sängyn alla vilvoittelu
- vesivanan vahtiminen kylpyammeessa
- kuivaraksujen syöminen
- kynsien teroittaminen (uuteen raapimispylvääseen)
- yöllinen hepulointi
- vessaötököiden vaaniminen
- narun perässä juokseminen
- jogurtin kannen nuoleminen
- ikkunan ääressä raikkaan ilman nuuhkiminen
- lintujen bongailu
- sähinä/murina postinkantajalle

Lähetimme mummulle kesäterveisiä kortin mukana. Jenni sinne pian varmaan lähteekin, ja Markus tulee minua kaitsemaan. Sittenpäs pistän kaikki aivan ranttaliksi, kaveri ei edes pysy perässä, kun minä menen pitkin seiniä ;)

Vihdoinkin sadepäivä

Kiehtovaa katsella pieniä sadepisaroita, jotka liukuvat ikkunaa pitkin :) Odoteltiin tänne ihan kunnon ukkoskuuroja, mutta eipä vaan tullutkaan. Menivät ohitse! Ilma on ollut hiostava ja nihkeä, onneksi on ulkona enää alle +20 astetta, helpottaa hieman. Tällä kissalla kuitenkin on ihan kunnon tiikerinturkki! Tänään isäntä lähti matkoille, ja saatiin Jennin kanssa riehua ihan täysillä! Mentiin pitkin sohvaa ja Jenni heitteli palloa ja minä leikin maalivahtia. Hiirien perässä juokseminen ei oikein innostanut tänään, pallopelit sen sijaan. Ja miettikääs sitä, minulla on 3 palloa!! 3 palloa! Ja kun yrittää niiden kaikkien perässä juosta yhtäaikaa, eihän siinä tiedä mihin venyttää häntää.
Meidän piti tänään matkustaa takaisin Helsinkiin, mutta ei jaksettu. Jäätiin yhteen kasaan aamulla makaamaan, ja päätettiin väsyneinä, että lähdetään vaikka joku toinen päivä. Ihan hyvä idea oli. Täällä on enemmän tekemistä! :)

Nyt pitää mennä tekemään hiekkalaatikkoasioita, hyvää illanjatkoa kaikille!

- Nemo