keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Luminen Helsinki


Oli pakko ottaa mukaan kamera aamulla, kun lähdettiin Roopen kanssa ulos. Eilen illalla alkoi hiljaa satamaan lunta, ja sitä satoi yötä myöten. Ihanaa, kun ei ollut enää niin pimeää ulkona, kun lumi heijastaa valoa. Puut olivat kuin kuorrutettu sokerilla. Mutta ei siinä menossa ja melskeessä ehdi paljoa ihailemaan maisemia - ilmeisesti nyt on nartuilla juoksut, tai jotain, ja Roope ei meinaa pysyä housuissaan, ei millään jaksaisi odottaa ulospääsyä. Ja heti kun päästään ulko-ovesta; eikun nenä maahan vaan ja menoks! Jokaiset tassunjäljet tulee haistella, siis tarkoitan joka ikinen. Joko mennään kauheeta vauhtia, tai sitten jumitetaan ja nuollaan hangesta toisten koirien kusta. YÖK. Ja sitten saa nojata koko painollaan eteenpäin, että saisi koiran liikkeelle.
Tosi hankala kuvata Roopea - aina kun ottaa kameran eteen, ja "asettelee" koiran paikoilleen, niin pää vaan pyörii ja aina jossakin muualla on jotakin paljon mielenkiintoisempaa katsottavaa. Kyllä nyt ainakin pari hyvää kuvaa sain napattua. :)





Tietysti myös lumessä möyhääminen kuuluu talviriemuihin! :)

Päästiin rannalle, ja siellähän sitten kalliolta näkyi lahdelmalle. Se näytti olevan jäässä, mutta pari hullua siellä käveli.. Eiköhän tuo ole aika vaarallista kävellä siellä vielä - ainakin täällä on lehdissäkin varoiteltu ihmisiä menemästä vielä jäälle.







Eilen aamulenkillä meitä vastaan käveli joku vanhempi mieshenkilö. Pysähtyi sitten meidän eteemme, ja alkoi vanhusten tavoin jutella kauheasti. Roope ihmetteli, hieman haisteli ja varoitteli haukullaan miestä. Roope sitten tuli meidän eteemme suojelevasti, ja jatkoi haukkumistaan. Mies ei ollut moksiskaan ja vaan höpötteli.
Kun siitä lähdimme jatkamaan kävelyämme menosuuntaanpäin, tämä kyseinen vanhus lähti kulkemaan meidän perässä. Jutteli vaan kovasti ja käveli suuntaan, mistä hän oli tullut. Roope ei kovasti tykännyt, ja varmisti väkisin että siskoni tuli perässä. Nopeutimme hieman vauhtia, mutta vanhus vaan jatkoi seuraamistamme. Se oli outoa. Hän selitti hiihtämisestä ja eläkeläisten eduista ym.
Kyllä ymmärrän, jos ihminen on yksinäinen ja kaipaa juttuseuraa, mutta kyllä nyt joku raja täytyy olla. Jonkun matkan jälkeen mies jäi jälkeen.. Omituista. Kerrassaan.

2 kommenttia:

  1. No olipas outo ukkeli. Mutta nuo kuvat ovat tosi upeita, ja Roopesta hyvät kuvat, se on NIIN lutunen ja ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kisumumma :) Roope on kyllä maailman ihanin <3

      Poista

Jätä tassunjälkesi!